Talbot - Eos (CD) Digipak

Review
The Streets
4/10
24.05.2011

Talbot er en doom/post rock duo fra Estland som debuterer med albumet ‘EOS’, et album som også er nominert til beste metal album 2010 av Estonian Music Awards. Hvem de konkurrerer mot vites ikke, og ikke kan jeg nevne noen andre band fra Estland heller, så hvor interessant akkurat det er kan vel diskuteres. De gjør et lite nummer ut av at det ikke er noen gitarer å finne på på skiva, men det bet jeg meg ikke merke i før jeg leste det, og det etter å ha hørt skiva et par ganger. Musikken er treg, seig og dyster, som i utgangspunktet ikke trenger å være et dårlig tegn, men her mangler det dessverre en del på variasjon og fremdrift, og det hele blir bare en monton og heller kjedelig suppe. Har kjørt gjennom albumet 5-6 ganger, og det er fortsatt ingenting som fester seg noe særlig, det durer og går i bakgrunnen som en irriterende motor av et eller annet slag, og det beste med hele greia er når det tar slutt. Kjedelig og uengasjerende så det holder. (Det skal nevnes at jeg har sett en del gode anmeldelser av bandet her og der, så sjekk det gjerne ut selv hvis du føler for det, selv om jeg selvsagt alltid har rett.)

Author: LeifNeverdahl

Review
Imperiumi
8-/10
10.04.2011

Virolainen kahden miehen basso ja rummut –duo tarjoilee debyytillään aimo annoksen kokeellista ja trippailevaakin stoner/doom metalia. Talbot on varmastikin ensimmäinen juuri Viron suunnalta tuleva tämän tyylilajin hengenheimolainen, jonka olen päässyt arvostelemaan. Mitä mielleyhtymiä yhtyeen musiikista sitten äkkiseltään tulee? Rankimpina hetkinään Talbot muistuttaa ehkä Electric Wizardia, vaikkakaan mitään kovin suuria yhtäläisyyksiä ei sinänsä voikaan vetää sillekään suunnalle.

Eosissa on tavallista stoner/doom metalia enemmän sävyjä, ääripäiden vaihdellessa hitaahkon deathmetalmaisen ilmaisun ja kokeilevan trippailevan lähes post-rockmainen lähestymistavan välillä. Myös lauluissa on vaihtelua, saman kappaleenkin aikana aina örinästä korkeahkolta vedettyihin puhtaisiin lauluihin.

Talbot on omanlaisensa tapaus kaikista vertailuista huolimatta ja freesiä kuunneltavaa. Kyllä sitä uskaltaa kaikille omaperäisemmästä hidastelusta pitäville suositella.

Author: Heikki Puuperä

Review
The Pit of the Damned
8.5/10
12.06.2011

Ho ricevuto il promo di questa stuzzicante release e successivamente sapete cosa ho fatto? Sono andato sul sito dell’etichetta russa Slow Burn Records ed ho acquistato il cd del duo estone, senza alcuna esitazione e questo sarà quello che al termine di questa recensione vorrei suggerirvi di fare. Intro doomish affidata a “Threshold”, il cui riffone di chitarra viene ripreso anche dalla successiva “Cayenne”, che ci spara in faccia un sound che sembra saper coniugare alla grande gli insegnamenti dei primi Cathedral (riffs granitici e ultra slow) con lo stoner degli Electric Wizard, e con la voce di Magnus Andre che si diletta tra il growling più cavernoso e quello pulito (in taluni momenti addirittura cyber, per l’uso dei riverberi), mentre la musica perde ben presto quella sua linearità iniziale per aggrovigliarsi su se stessa in una delirante psichedelia, qui amplificata alla grande, dall’ampio spazio concesso ai sintetizzatori e dall’uso di chitarre dal forte flavour seventies. Con i minuti iniziali di “Observer X” vengo inglobato dalle visioni allucinogene della band di Tallin, come se mi spingessi pericolosamente in un viaggio di esplorazione spirituale, ovviamente solo dopo essermi calato pesanti dosi di acido lisergico. Cosi come accadde a Homer Simpson in una puntata del noto cartone animato americano, in cui il protagonista, dopo essersi mangiato un peperoncino super allucinogeno, ha delle visioni completamente distorte della realtà, e il suo spirito (un coyote) gli suggerisce come affrontare la vita, allo stesso modo, Magnus e Jarmo, ci prendono per mano e ci conducono alla ricerca di noi stessi attraverso la loro proposta musicale estremamente interessante. L’eco dello space rock emerge fortissimo nella breve title track, per poi lasciare il posto alla lunghissima (più di undici minuti) “Combat Zen Speech” che come una danza tribale attorno ad un grande fuoco, con i tamburi che picchiano ripetutamente, ci abbandoniamo alla sacralità della cerimonia, contraddistinta dal forte odore dell’essenze che saturano l’aria e di conseguenza le nostre menti. Ragazzi che botta, neppure l’uso delle droghe più forti del mondo, credo possa spingerci in un trip del genere, dove il battito del cuore accelera in modo pauroso, seguendo l’intensità sonora di questo “Eos”, il respiro si fa quanto mai affannoso e inaspettatamente ci ritroviamo barcollanti con i sensi totalmente alterati. Pur non essendo un amante di questo genere musicale, mi sono lasciato andare alla proposta dei Talbot, sono stato conquistato dall’impatto forte che ha avuto sui miei sensi, e ne sono rimasto da subito affascinato. Ultima nota da segnalare, oltre all’ottima produzione, è che il cd è stato rilasciato in versione digipack limitata alle prime 500 copie. Deliranti!

Author: Francesco Scarci

Review
Power Metal.de
7/10

Fies, fieser, THE DEADISTS!

Eigentlich handelt es sich bei “Time Without Light” um keinen gänzlich neeuen Release. Bereits im vergangenen Jahr haben THE DEADISTS ihre zweite EP in rein digitaler Form veröffentlicht. Das russische Label Slow Burn Records ist auf diesem Wege auf die Schweden aufmerksam geworden und hat sich des Themas nun ein zweites Mal angenommen – und mit dem feinen Hidden Track ‘Blizzard Of Nails’ weiterveredelt.

“Time Without Light” ist allerdings alles andere als eine feine Scheibe: dafür ist die Mischung aus rauem Doom und fiesen SLudge-Elementen schlichtweg zu dreckig und gemein. Gelegentlich fühlt man sich dabei an den legendären BUZZOVEN-Erstling erinnert, wenngleich die Sounds von THE DEADISTS eher im psychedelischen Rock und nicht im Metal verwurzelt sind. Dieser Umstand macht “Time Without Light” aber keinesfalls leichter zugänglich, zumal sich die Skandinavier in keiner der sechs Nummern auf einen Kompromisss in Sachen klassisches Songwriting einlassen. Geleg entlich ist man in Gedanken bei den groß gefeierten Desert Sessions, lehnt sich beim Gitarrensound an die MASTERS OF REALITY, dann aber auch wieder an die MELVINS an, führt das Ganze dann über einen leichten Stoner-Exkurs wieder in die Sludge-Ecke, wo schließlich eine der rauesten Mischung zustande kommt, die die Szene in den vergangenen Jahren erleben durfte.

All ddiese positiven Fakten machen “Time Without Light” aber sicher nicht zu einem Selbstläufer, gerade eben weil das Material sehr sperrig ist. Ein brachial verschleppter Song wie ‘Human Stain’ steht sinnbildlich für die teils sehr abweisenden Songstrukturen, aber auch das flüchtig getragene, dann aber wieder offensive ‘Infinite Self’ brauchen ewig lange Geduld bis der Funke endlich überspringt.

Generell ist die neue THE DEADISTS-EP eine echte Geduldsprobe, die für Liebhaber des rohen Doom-Rocks aber über weite Strecken sehr lohnenswert ist. Und mit dem Geheimtipp ‘Blizzard Of Nails’ in der Hinte rhand ist auch der Re-Release eine sinnvolle Angelegenheit.

Anspieltipps: Chase The Giving, Blizzard Of Nails

Review
Zwaremetalen
9.2/10
18.04.2011

Voor de liefhebbers van alle post-rockvarianten is er een nieuw interessant label. Slow Burn Records, een zijtak van het befaamde Solitude Productions.

Eén van de eerste releases op dat label was het debuut van het Estse duo Talbot. En alle donders, wat een debuut! Dit duo weet een zeer sterke post-rock/metalplaat neer te zetten met daarin aardige verwijzingen naar stoner/sludge. Afwisseling is daarbij één van de grootste troeven die EOS ten gehore brengt.

Hoewel er op het album GEEN elektrisch gitaar gebruikt wordt (hoofdinstrumenten zijn bas en drums), staat er een duidelijke muur van geluid op deze plaat. Zelfs in de kenmerkende rustige momenten blijf je een heel massief stuk geluid horen. In de zwaardere stukken weet het duo er immens massieve sludge/stonerriffs uit te persen. Op dergelijke momenten gaat men ook over van cleane zang op grunts. Beide stemmen zijn erg goed om aan te horen. De cleane zang doet me wat denken aan Snail, de grunts zijn lekker zwaar en modderig.

Heerlijk zijn de psychedelische effecten in de muziek, heerlijk spacy om even wat bij te komen. Zeker in combinatie met de cleane zang.

Talbot is voor de liefhebber van de hele zwerm aan post-achtige bands een hele vette aanrader. Punt is wel dat je meerdere tracks moet luisteren om alle elementen te kunnen horen.

Author: Jan Hendriksen